Olen 68-vuotias  eläkkeellä oleva ortopedi-tapaturmakirurgi  (professori 2012) Lahdesta. Ortopedin työ leikkauksineen ja kipsihoitoineen on usein taidetta sekin. Tuon työn ohessa alkoi varsinainen taiteilijan työni 25 vuotta sitten.  Ajan käytön vapauduttua eläkkeelle jäännin myötä astui taide etusijalle ja muuttui harrasteesta vielä paljon enemmäksi.

  Aloitin Lahden kansanopistossa vuonna 1989, opetellen klassista kuvanveistoa kuvanveistäjä Toivo Pelkosen ohjauksessa. Tämän jälkeen jatkoin omatoimisesti kuvanveistoa jonkin aikaa, siirtyen kuitenkin maalaustaiteen oppiin Harjula-opiston naivistisen taiteen kurssille v.2000 ja jatkoin eri opettajien ohjauksessa Lahden vapailla taidekursseilla (Kansanopisto, Wellamo-opisto, Lahden taideyhdistys). Tämän lisäksi olen ollut taiteilija Timo Jakolan yksityisoppilaana vuodesta 2006 alkaen, opiskellen pastellitekniikkaa.

    Naivistisen taiteen vaikutteet ovat säilyneet osassa öljymaalauksiani edelleen, mihinkään tarkkaan realismiin tai sarjakuvamaisuuteen en kuitenkaan ole pyrkinyt. Ilmaisutapa lienee lähinnä "jälki-impressionistinen". Osin värien käyttö mennee jo ekspressionistiseen "tunne väreillä"-ilmaisuun. Osassa varsinkin varhaisista töistäni on symbolistista tiukkaa omakohtaista (osin alitajuista) taustaa, joka kankaalle maalattuna varmaan auttoikin kestämään raskaan työvastuun ja ortopedin työn aiheuttamaa stressiä.

    Olen vannoutunut eurooppalainen ja teen mielelläni kulttuuri- ja kaupunkimatkoja. Usein maalausteni kohteena onkin näkymiä ja kuvamuistoja näiltä matkoilta - siis vanhoja kaupunkeja, kyliä, tummia hämäriä kujia, raunioita ja kellariravintoloita. Koitan seurata Oscar Wilden ohjetta: "An artist is the creator of beautiful things". Ohjetta ei pidä ottaa kirjaimellisesti, muistetaan nyt vaikka Goyan synkät mutta loistavat "dark paintings"-maalaukset tai Picasson "Guernica". Toinen sisäistämäni ohje on impressionismin suurmiehen Auguste Renoirin: "maalaamaan oppii vain taidemuseoissa" - sekin hyvä osatotuus.
 

CURRICULUM  VITAE: 

KORKALA,  Olli Lauri   (s. 1.4.1949)

Tutkinnot ja arvonimet:         

-          ylioppilas (Mäntsälä 1968)

-          lääketieteen lisensiaatti, laillistettu lääkäri  (HY 1974)

-          lääketieteen ja kirurgian tohtori (HY 1975)

-          vänrikki (1976)

-          kirurgian erikoislääkäri (1981)

-          ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri (1983)

-          ortopedian ja traumatologian dosentti (1986 HY)

-          Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki  (1995)

-         Suomen ortopediyhdistyksen kunniajäsen (2005)

-          professori  (2012)

 

Taideopinnot ja taidesuoritteet

(suluissa opettajat):

 

- Anatomian erityisperehtyneisyys lääketieteen opiskelun ja erityisesti anatomian assistenttina ja -tutkijana (Helsingin yliopisto) sekä kirurgina ja ortopedina toimimisen myötä 1968-2014

 

- Kuvanveisto 1988-1991 Lahden Aikuiskoulutuskeskus (Toivo Pelkonen)

 

- Maalaustaide

      Opintojaksoja 2000 – 2017 seuraavissa:

  x  Harjula-opisto: Naivistinen taide  (Anneli Kokkonen),

  x  Lahden taideyhdistys (Anne Hakala, Anni Henriksson),

x  Wellamo-opisto (Anne Hakala, Eeva-Kaisa Takala, Eeva Kirilin-Helenius,

Sirpa Pyykkö)

 

      Yksityisopetuksessa 2006-2017 ja edelleen:

  x   Pastellimaalaus  (Timo Jakola)

 

- Runsaasti kulttuurimatkoja Euroopassa, erityiskohteena taidemuseot

 

Jäsenyydet Taidejärjestöissä:  

 

Suomen Taiteilijat ry, Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto (SKjL), Riihimäen

Kuvataiteilijat ry,  Suomen Taideyhdistys, Lahden Taideyhdistys, Nastolan Taideyhdistys, Hollolan Taideyhdistys, Kristillinen Taideseura (Lahden Yhdistys)

 

Yhteisnäyttelyt:

 

- Harjula-opiston, Lahden taideyhdistyksen, Lahden kansanopiston, Wellamo-opiston näyttelyitä: 1989-1991 kuvanveistokursseilta  ja 2001-2014 maalauskursseilta

- Ars Jok´vars (Jämsä): valtakunnallinen (jurytettu) näyttely 2014

- Rööperin Taidesalonki (joulukuu 2015)

- Hollolan Taideyhdistyksen näyttely: ”Yhteen Hitsattu Liitto” (kesä-heinäkuu 2016)

- Timo Jakolan Art Mobile-näyttely (H:gin Taiteiden Yö) 25.8.2016

- Suomen Taiteilijat,  48. vuosinäyttely (jurytettu) 16.-28.8.2016, Kaapelitehdas/H:ki

- ”Jumalan Kunnia Luonnossa”, Ristin kirkko, Lahti (syyskuu 2016)

- ” Kasvot”, Taidesivut.net (jurytetty) nettinäyttely: 1.12.2016-28.2.2017

 -  Nastolan taideyhdistyksen 40-vuotisjuhlanäyttely (3.-28.1. 2017, Taidekeskus Taarasti)

 -  Art Lahti 2017 (2.-30.4.2017),  Runomaraton-Galleria, Lahti

 - "Luonnollinen Suomi - Natural Finland"  (20.2.-7.3.2017), Ristin kirkko, Lahti)

-  Taidekeskus Taarasti (Nastola/Lahti): ryhmänäyttely "Risteyksiä ja Mielikuvia" 19.8.-31.8.2017 

-  Galleria Fogga (Pohjoisranta 8b, H:ki): ryhmänäyttely  "Syyssäteitä"  9.9.-28.9.2017

 

Tulossa: 

Doctors´ Special - Peilikuvia Lahdesta ja Euroopasta.  Galleria Alex Grafix, Mariankatu 15, Lahti.  Taidenäyttely yhdessä     Martti Soivan kanssa;   2.11.-22.11., ti, ke, to, pe avoinna klo 12-18; la ja su klo 12-15.

               Vapaa pääsy, TERVETULOA!
 

 

Yksityisnäyttelyt:

 

- Simolan Taide ja Kehys (Lahti): ”Matkakuvia Euroopasta”; 2014

- Taidekeskus Taarasti (Nastola): ”Kahden Maailman Kuvia”; 2015

- Kahvila-Galleria Kalle ja Aleksandra (Järvelä): ”Matkan Varrelta”;  2016

- Mäntsälän kulttuuriviikon (17/2016) taiteilija näyttelyllä: ”Sinne ja Takaisin”

- Rantatien Galleria (Tuusula): ”Vaeltajan Tarinoita” (4.-10.7. 2016)

- Taidekeskus Taarasti (Lahti/Nastola) Reijo Liimun kanssa (1.-30.9.2016): ”Vanhat Toverit – Nostalgiaa ja Impressioita”

 - Galleria Oodi, H:ki (”Näkyjä Euroopasta-Visions from Europe” 13.2.-5.3.2017)

 

Nettisivut:  www.artkorkala.com; taidesivut.net: Olli Korkala

Facebook: Art Korkala

 

Tilaustyöt ja työt julkisissa tiloissa:

Arte-Lääkärit (Lahti)/tunnustaulu + ruusuasetelma;

Mäntsälän Pitäjäntupa: ”Vapaan Maan ja Kansan Puolesta”

 

Yhteensä  noin 250 taidemaalausta ja 10 kuvapatsasta.

-------------------------------------------------------------------------------

Toiminta lääkärinä:

Anatomian assistentti HY 1970-1975, sairaalalääkäri 1977- 2012, mm. kirurgian  apulaisyli-

lääkäri (HYKS), kirurgian, myöh. ortopedian ylilääkäri (Lahden kaupunki, PHKS, Reuma-säätiön sairaala).  Noin 10 000 leikkausta, yli 200 tieteellistä julkaisua.Vastaanotto 1977-2014.

--------------------------------------------------------------------------------

  INTRODUCTION TO THE GALLERY:


Life itself means wandering, collecting of new experiences, constant learning. When it is time to stop (and one should have that time occasionally), one can collect all the essentials together and make a synthesis. You can write a novel, an account of travels, book of memoirs, video art - or you can practice the art of painting.

To be mobile is the key. Like Bob Dylan says in his song "Mississippi":  "I been in trouble ever since I set my suitcase down". Problems arise, when you are passive or in a state of immobilization. That is a conclusion which is generally true, even in orthopedic practice (which I know well from my past). The french have a nice expression for the retirement: "le troisime age" - the third age period.  That means activity and creativity before the end of life - I try to make it that way.

By my nearly 20 years´ practice of painting I have passed many phases, which seem to mix to each other in general, but sometimes there is a more obvious popping up of the old.  I started by oil painting in a naivistic fashion, focusing to my personal, often (as I later realized) subconscious mind, sometimes to the tragedies of the world (like the tsunami catastrophe of the far east, some tragedies of war etc.). Later I found the impressionistic style - the art of moment, the art of a sudden glance - to be my favorite. For impressionism the practice of pastel painting has been fruitful. For that I have had a good teacher, the Artist Timo Jakola.  Painting on the Finnish plywood surface by pastel chalk is his special technique, which I gratefully adopted.

The statements of Paul Klee and some other pioneers of abstract art point out the importance of the artist´s subconscious mind and the joint mystic mind of mankind, which give projects to physical reality by a free flow of pictures and details to the artist´s hand. Accordingly the lines, the colors, the "heavy" and "light" areas can produce a result, which has its value as a "pure" art. I have found that during dark and cold winter nights this kind of artistic activity can optimally arise.

The art historian E.H.Gombrich says in "The Story of Art", that the so general nowadays´ demand of a totally new point - or a new main stream - in an art work means a new "-ism" for every painting, which is of course unrealistic. It seems that art must be built - like a good research - on the basis of old tradition and good former knowledge. Accordingly, making new adaptations, combining some new ideas is the realistic and real strategy. Exploding the old to give access to the new "real" art may quite easily lead to an "emperor´s new clothes"-type of end result. "You can only learn to be a painter by exploring the art museums", said the great Renoir.

To me the "impression" is the goal in my landscape paintings. By eye you can only see the spot which you are looking at in that particular moment. All the surrounding things are more or less unclear, mystery-like, exciting, partly hidden. Like in life and like in great mystics and religions, much is hidden "behind a curtain".  What you see, is not a photograph, neither a photo-realistic painting. That is something else, something
much more, something very rich and fantastic.

 

Uutiset

Tulevia näyttelyitä

Doctors´ Special - Peilikuvia Lahdesta ja Euroopasta.  Galleria Alex Grafix, Mariankatu...
Lisää

Web design by Krekori Karlos,  Pipehollow Productions 2015